KIRSTI TUOKKO 1. – 20.4.2016

MEDEIA JA HÄNEN LAPSENSA – maalauksia

 

Kolme tyttöä, 150X150, 2014_edited-1Kirsti Tuokko, Punainen nainen, 205X120, 2015_edited-1

”Kirsti Tuokon tyttömaalaukset saavat rinnalleen värikkäitä naisia

Kirsti Tuokon syvät, emootioita herättävät henkilökuvat lapsista ovat tyyliteltyjä maalauksia. Pleksille maalatut kuvat ovat visuaalisesti kerrostuneita, läpinäkyvän pohjan molemmille puolille työstettyjä. Tuokko on raaputtanut ohuen piirrosviivan pleksin pintaan ja maalannut väripinnat laveasti. Kuvien lähtökohtina ovat muistot, valokuvat ja kokemukset. Vaikka ne toimivat yleisellä tasolla tunnistettavina ja helposti samaistuttavina on niiden lähtökohta intiimi.

Tampereella Galleria Saskiassa avattavassa näyttelyssä Tuokko on osin palannut takaisin vahvoihin väreihin. Tyttölapsia-maalaussarjan estetiikassa on viitteitä vanhoihin valokuviin. Näiden rinnalla on nyt voimakasta värityöskentelyä, joissa selkeät ja kirkkaat taustat rajaavat ihmishahmoja. Sukupolvien kirjo on runsaampi.

Tuokko ei maalaa elävästä mallista, mutta hänen teoksensa ovat niin tarkasti havainnoivia, että niiden ihmisiin haluaa uskoa. Tulee olo, että nämä tytöt ja naiset ovat olemassa. Tuokko onnistuu karsimaan teoksistaan pois kaiken liian ilmeisellä tavalla nostalgisen ja makean. Hän maalaa suoraan ja konstailematta. Hän näyttää tytöt ihmisinä, jotka odottavat jotain. Osa kyllästyneinä, osa peloissaan.

Tuokon edellinen yksityisnäyttely oli esillä Helsingissä Galleria Huudossa. Se oli saanut nimensä Ljudmila Ulitskajan Tyttölapsia-kertomuskokoelmasta. Nyt avattava näyttely lainaa nimensä Ulitskajan teoksesta Medeia ja hänen lapsensa. Romaanissa vanhempi nainen on tarkkailija, joka havainnoi humaanilla tavalla nuorempien sukulaistensa elämää.

Tuokon teosten kohdalla ei tarvitse säikähtää sanaa kuvittaa. Maalauksien luonteikkaat hahmot ovat taitavia tiivistyksiä ja kiehtovia alkuja tarinoille. Tuokko kertoo ja kuvittaa. Mutta olennaista on se, että hän maalaa syviä ja kiehtovia teoksia.

Veikko Halmetoja”

 

Julkaistu kohteessa Ajankohtaista

Ajankohtaista