Yhdistyksen toiminta

Tampereen Saskiat ry tukee ja edistää kuvataidetta Tampereella ja kokoaa kuvataiteesta kiinnostuneita yhteiseen toimintaan. Yhdistys ylläpitää vapaaehtoisvoimin taidegalleriaa Hiekan taidemuseon kiinteistössä osoitteessa Pirkankatu 6.

Galleria Saskiassa järjestetään toimintakaudella 13-15 taidenäyttelyä. Näyttelyihin on yleisöllä vapaa pääsy. Tampereen kaupunki tukee gallerian toimintaa vuosittaisella avustuksella.

Yhdistys vuokraa galleriasta näyttelytilaa taiteilijoille ja taiteilijaryhmille kolmen viikon jaksoille. Näyttelytoimikunta valitsee hakemusten  perusteella näytteilleasettajat vuodeksi kerrallaan. Galleria ei peri taiteilijalta provisiota näyttelyn aikana myydyistä teoksista.

Kuvataidetta tuetaan myös kutsunäyttelyllä sekä mahdollisuuksien mukaan avustuksin tai stipendein. Varoja tähän kartutetaan mm. galleriakaupan tuotemyynnillä, oheistapahtumilla, Café Saskian tuotoilla ja lista-arpajaisilla.

Yhdistys tekee yhteistyötä muiden kulttuurialan toimijoiden kanssa ja osallistuu erilaisiin tapahtumiin.
Vakiintuneimpia ovat ohjelmallinen taidegallerioiden yhteistapahtuma Galleriaviikko, Taidesuunnistus ja
Design OnTampere, DOT. Erilaisia taidetapahtumia, kuten pienimuotoisia konsertteja, pidetään Galleria Saskian tiloissa pitkin vuotta. Yhdistys osallistuu myös paikallisten taide- ja kulttuuriyhteisöjen verkoston toimintaan.

Yhdistyksen jäsenet osallistuvat voimavarojensa mukaan taidegallerian lukuisiin työtehtäviin.  Ripustusryhmät ovat taiteilijan apuna näyttelyn pystyttämiseen liittyvissä käytännön asioissa, muonitustakaan unohtamatta. Näyttelyjen valvonta hoidetaan niinikään vapaaehtoisvoimin.

Yhdistys kutsuu kerran kuussa jäsenistönsä koolle kokoukseen, jonka yhteydessä on taiteilijavierailuja, esitelmiä, videoesityksiä ym. kuvataiteeseen liittyvää ohjelmaa. Lisäksi tehdään retkiä kotimaan taidekohteisiin ja pidetään yhteyksiä toisiin Saskia-yhdistyksiin, jotka kukin vuorollaan emännöivät valtakunnallisia Saskia-päiviä.

Jäsenistöön kuuluu yli 100 eri-ikäistä naista.

Liity jäseneksi

Yhdistyksen jäseniksi pääsevät yhdistyksen hallituksen hyväksymät taiteen ystävät, jotka ovat kiinnostuneita kuvataiteesta ja sen tukemisesta.

Jos olet kiinnostunut Tampereen Saskioiden toiminnasta ja haluat liittyä jäseneksi, voit joko ottaa yhteyttä hallituksen jäseniin tai lähettää  meille sähköpostia galleria@tampereensaskiat.com 
Laita sähköpostiin nimesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi sekä lyhyt perustelu jäseneksi hakeutumisesta.
Hakemuslomakkeen voi täyttää myös paikan päällä Galleria Saskiassa ja sen voi jättää näyttelyn valvojalle.
Sen jälkeen sihteerimme ottaa sinuun yhteyden. Jäsenyys edellyttää hallituksen hyväksyntää.

Jäsenmaksu 25 €/vuosi, liittymismaksu 30 €.

Tampereen Saskioiden jäsenenä voit

  • osallistua toimintaan voimiesi ja mahdollisuuksiesi mukaan
  • toimia näyttelyn valvojana Galleria Saskiassa (valvontavuorojen määrän ja ajankohdan voit valita itse)
  • liittyä johonkin kuudesta ripustusryhmästä. Ryhmät auttavat taiteilijoita galleriassa näyttelyiden pystytyksessä (2-3 kertaa vuodessa/ryhmä)
  • osallistua yhdistyksen jäsenkokouksiin (n. 9 kertaa vuodessa)
  • osallistua retkiin ja matkoihin

Kimmo Kaivanto, Muusa, serigrafia - Saskia siskoille 6.5.1980, Kimmo

Yhdistyksen historiaa

Saskiat ja Galleria Saskia ovat olennainen osa Tampereen taide-elämää

Tampereen Saskiat, nimen alkuperän selitys löytyy vuosisatojen takaa. Alankomaalainen Saskia avioitui 1634 maineikkaan barokkimaalarin Rembrandtin kanssa. Tampereen Saskiat ovat siis maailmankuulun taiteilijan vaimon ja muusan kaimoja.

Saskia-toiminnan ytimenä on aina ollut tukea kuvataiteilijoita ja heidän työtään. Tampereella side Tampereen Taiteilijaseuraan on vahva. Aluksi toimittiin sen naisjaostona, mutta muutaman vuoden kuluttua Saskioista tuli itsenäinen yhdistys. Toimimme muusana omalla tavallamme.

Ensimmäinen Saskia-joukko aloitti Helsingissä 1948. Tampereen Saskiat -yhdistys syntyi seuraavaksi 1954 ja täyttää nyt vuonna 2024 70 vuotta. Koko maassa on kuusi Saskia-yhdistystä. Vaikka yhteistä kattojärjestöä ei ole, eri kaupunkien Saskiat tapaavat toisensa kahden vuoden välein Saskia-päivillä.

Galleria Saskia

Eläköön Galleria! Taidetalkoita yli 50 vuotta

DSC_0185 copy

Oman galleriatoiminnan yhdistys aloitti 1970 kauppahallin virastotalossa Hämeenkadulla. Pienistä näyttelytiloista oli pulaa ja Saskiat päätti tulla taiteilijoiden avuksi. Esitetyt epäilyt, että naisten hanke kaatuu 2-3 vuodessa, osoittautuivat vääriksi. Olemassaolonsa aikana galleria on sijainnut kaikkiaan viidessä eri osoitteessa keskikaupungin vanhoissa arvorakennuksissa.

Nyt Galleria Saskia on Tampereella vanhin yhtäjaksoisesti toiminut galleria ja sijaitsee Pirkankadulla Hiekan taidemuseon länsipäässä.

Galleria on avoinna keväät, syksyt ja talvet joka päivä, arkisin kuusi ja viikonloppuisin neljä tuntia päivässä. Yhdistyksen näyttelytoimikunta valitsee näytteilleasettajat hakemusten perusteella. Pyrkimys on saada Galleriaan esille korkeatasoista taidetta Pirkanmaalta, Suomesta ja väliin ulkomailtakin. Nuorille taiteilijoille halutaan antaa mahdollisuus esittäytyä.

Saskioiden galleriatoimintaa voi epäröimättä kuvata ainutlaatuiseksi. Koko ajan kaikki on hoidettu pelkästään yhdistyksen omin voimin. Saskiat vastaavat näyttelyiden järjestelyistä ja niiden valvonnasta. Kuluneiden 53 vuoden aikana näyttelyitä on ollut 855, taiteilijoita 1204 ja kävijöitä näyttelyissä 381 868.

Tampereen Saskiat kirjan kansien välissä

Lisätietoja Tampereen Saskiat ry:n ja Galleria Saskian vaiheista löytyy teoksista:  Kirsti Pohjonen, 2004 – Huone ei saa keikahtaa, Tampereen Saskioiden 50 vuoden taival kuvataiteiden tukijärjestönä 1954 ‑ 2004. Kirsti Pohjonen, 2020 – Eläköön Galleria! Taidetalkoita 50 vuotta.

Kirjoittaja on Tampereen Saskioiden jäsen ja yhdistyksen entinen puheenjohtaja. Molempia kirjoja on myynnissä galleriassa.

Organisaatio

Hallitus:

Puheenjohtaja Outi Meriläinen – puh. 050 4084176
Varapuheenjohtaja Tiina Tervo
Sihteeri Hannele Havas
Rahastonhoitaja Päivi Kiviruusu

Hallituksen muut jäsenet: Marja Lehtomäki-Ojapelto ja Virve Nousiainen

Tampereen Saskiat ry:n saamia huomionosoituksia

1998                        Suomen kuvataiteilijoiden liiton tunnustuspalkinto työstä kuvataiteilijoiden hyväksi. Tunnustuspalkintona myönnettiin kuvanveistäjä Raimo Heimon suunnittelema Taisto Ahtola -mitali (1973) 10.7.1998.

2017                        Vuoden kummisuhde kunniamaininta. Kulttuurikummit ry julkisti toisen kerran myöntämänsä Vuoden kummisuhde kunniamaininnan Bisnes ja Kulttuuri–seminaarissa 25.9.2017.

2021                        Kulttuurikukkanen–tunnustus. Tampereen Kulttuuriyhdistys ry 10.11.2021 perusteina pitkäjänteinen, pyyteetön ja intohimoinen työ kuvataiteen puolesta Tampereella

 

Muita Saskia-yhdistyksiä:

Helsinki – www.saskia.fi
Turku – www.turunsaskiat.com
Oulu – www.oulunsaskiat.fi
Pori  – facebook.com/porinsaskiat
Vaasa – facebook.com/vaasansaskiatry