Tamperelaisten gallerioiden yhteinen tapahtumaviikko alkaa
launtaina 19.10!
Tarjolla on runsas viikko tapahtumia.
Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Koko ohjelma löytyy sivuilta: tampereengalleriaviikko.fi
GALLERIAVIIKON AIKANA SASKIASSA:
LAUANTAI 19.10.2024
12–16 Café Saskia palvelee asiakkaita koko päivän.
SUNNUNTAI 20.10.2024
12–16 Café Saskia palvelee asiakkaita koko päivän.
16 Taidekritiikin kato: Kuinka kuvataiteesta keskustellaan tulevaisuudessa? Kuka tarvitsee taidekriitikoita, kun tekoäly suoltaa taidepuhetta paljon vetävämmin?
“Aiheesta keskustelevat taidekriitikko, Tiina Nyrhinen ja kuvanveistäjärunoilija Ilai Elias Lehto. Kuka tarvitsee taidekriitikkoja, kun tekoäly suoltaa taidepuhetta niin paljon vetävämmin? Tiina Nyrhinen on vastikään eläkkeelle jäänyt Mäntän Kuvataideviikkojen pitkäaikainen toiminnanajohtaja, jolla on pitkä kokemus myös taiteesta kirjoittamisesta. Ilai Elias Lehto on nuoren polven kuvanveistäjä ja runoilija. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2021. Hänen tuoreimpia esineinstallaatioitaan ja tekstiiliveistoksiaan nähtiin viime kesänä Haiharan taidekeskuksen Moka-ryhmän näyttelyssä, jossa oli mukana myös hänen tekoälyä käsittelevä teoksensa.”
TORSTAI 24.10.2024
13–17 Esittelyssä Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusydistys Modus ry:n virtuaaligalleria. Tule testaamaan virtuaalilasej ja koe käsityötaidetta uudella tavalla.
LAUANTAI 26.10.2024
12–16 Café Saskia palvelee asiakkaita koko päivän.
SUNNUNTAI 27.10.2024
12–16 Café Saskia palvelee asiakkaita koko päivän.
13 Taiteilijatapaaminen Iina Heiskanen ja Tuuli-Anna Viitanen.
16 Taidekaraoke. Ota mukaasi teos ja tule kertomaan sen tarina tai tule kuuntelemaan muiden tarinoita! Juontajana Sirkkaliisa Virtanen.
“Taidekaraoke oli vuodesta 2010 lähtien kymmenen vuoden ajan säännöllisesti toimiva taidetapahtuma Hotelli Tammerin Talvipuutarhassa. Idean kehittäjä oli Sirkka-Liisa Virtanen, itsekin akvarellisti. Tämä suosittu tapahtuma herätetään henkiin Galleriaviikon aikana. Vetäjän on edelleen Sirkka-Liisa Virtanen.
Taidekaraokessa jaetaan tarinoita ja kokemuksia taiteesta. Ihmiset tuovat mukanaan jonkun taideteoksen, joko omansa tai jonkun muun, joka on heille jollakin tavalla erityisen merkityksellinen. Mutta pelkkä teos ei riitä, vaan olennaista on siihen liittyvä tarina. Tilaisuuten voi toki tulla ilman teostakin vain kuuntelemaan toisten tarinoita. Taiteilijavieraina ovat Galleria Saskian näyttelyn taiteilijat Iina Heiskanen ja Tuuli-Anna Viitanen.”
NÄYTTELY 11.10.–30.10.2024
Iina Heiskanen ja Tuuli-Anna Viitanen: Kadotettuja ja löydettyjä