Haavan muotokuva ja muita tarinoita

 

Avajaiset pe 14.3. klo 18-20. Tervetuloa!

 

Kaivo ja koivut

 

Haavan muotokuva

Muistiin painautuneet

 

Haapapuun tieteellinen nimi Populus tremula tarkoittaa värisevää poppelia. Populus tarkoittaa myös kansaa, joten nimen voi ajatella tarkoittavan värisevää ihmisjoukkoa. Haapa havisee, sen lehdet alkavat liikkua jo pienimmässäkin tuulenvireessä. Ihminen vapisee kuin haavan lehti. Yksittäinen haapapuu harvoin elää kovin vanhaksi, mutta silti maan alla kasvava juurakko saattaa olla tuhansia vuosia vanha. Kun vanhat rungot kuolevat, juurakosta nousee uusia versoja. Ihoa vasten tuntuu karhea pinta. Haavalla onkin kovin inhimilliset kasvot.

Haavan muotokuva ja muita tarinoita -näyttelyn teokset ovat kuvia maiseman katsomisesta, muistamisesta ja ajan kulumisesta. Maisemassa horisontti muistuttaa meitä rajallisuudestamme. Emme voi nähdä kovin kauas, emmekä asioiden taakse tai läpi. Myös muistimme on rajallinen ja aika haalistaa niitäkin palasia, joita olemme saaneet mukaamme menneestä. Aikaisemmin ehjään kuvaan alkaa syntyä halkeamia.

Näyttelyn teoksissa ihmisten, puiden ja paikkojen tarinat risteävät, kohdatessaan synnyttävät merkityksiä. Ajan ja paikan kerrokset haalistuvat ja välillä tulevat uudelleen näkyviin. Myös maiseman ääriviivat muuttuvat. On vaikea sanoa, onko maisema peittynyt paksuun sumuun, vai onko kuva ajan kanssa vain haalistunut pois.

Jossain menee raja, vaikkakin häilyvä, jonka toisella puolella jotain vielä on, mutta toisella puolen ei enää. Häilyvä on myös raja kohteen ja kosketukseen ojennetun käden välillä. Siitä että jotain hetki sitten oli, on jäänyt jäljelle vain painauma – jälki ja raja. Se on maisemassa näkyvä muutos, juurakosta nouseva verso tai kämmenen iholla viipyvä tunne, joka muistuttaa poissaolosta.

Kati Lehtonen (s. 1979) on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta (SAMK) 2004 ja kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2011.

Lehtonen työskentelee hyödyntäen mm. piirustuksen, maalauksen, grafiikan ja valokuvan tekniikoita. Hänen aiheensa kumpuavat maiseman katsomisesta ja kokemisesta. Vaikka taustalla vaikuttavat myös luonnonsuojelulliset teemat, hän lähestyy maisemaa erityisesti inhimillisen ajallisuuden, havainnon ja olemassaolon teemojen näkökulmasta. Lehtosta kiinnostavat erityisesti aikaan ja sen kulumiseen liittyvät teemat; hetkellisyys, haalistuminen, muistot, liike ja paikkaan kiinnittymien.

Lehtonen on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 2006 ja ollut mukana useissa ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Lehtosen teoksia on mm. Valtion, Helsingin taidemuseon, Wihurin rahaston ja Hämeenlinnan taidemuseon kokoelmissa.