Muoto kasvaa luonnostaan
Hanna-Riikka Heikkilä (s. 1979) ja Laura Pehkonen (s. 1985) ovat kuvataiteilijoita, jotka uskaltavat rikkoa nykytaiteen ja designin rajoja ja astua taiteilijoina rohkeasti muodon vietäviksi. Heidän ensimmäinen yhteisnäyttelynsä on esillä Galleria Saskiassa Tampereella. Heikkilä ja Pehkonen ovat työskennelleet näyttelyä varten itsenäisesti, mutta teokset on ripustettu toisiinsa lomittuvaksi kokonaisuudeksi. Käsiala ja materiaalivalinnat auttavat erottamaan teokset ja niiden tekijät toisistaan, silti näyttelyä voi katsoa kokonaisena maailmana, retkenä visuaaliseen todellisuuteen, jossa muoto ja väri kulkevat käsi kädessä materiaalista riippumatta.
Näyttelyssä on mukana myös aivan tuore teossarja, jonka Heikkilä ja Pehkonen ovat luoneet yhdessä. Siinä molemmat ovat työstäneet itsellensä läheisintä materiaalia. Heikkilän osuus on maalattu, Pehkosen keramiikkaa. Yhteisteokset toimivat näyttelyssä avaimena, ne näyttävät mitä yhteistä tekijöillä on, mutta korostavat myös eroja. Niiden kautta voi katsoa koko näyttelyä ja havainnoida rytmiä, joka välillä nostaa esiin eroja ja välillä taas sulauttaa teokset melkein yhteiseksi installaatioksi. Installoinnista paras esimerkki on isolle seinälle tehty ripustuskokonaisuus. Siinä on esillä kummaltakin tekijältä eri aikoina syntyneitä ja eri materiaaleja hyödyntäviä pienehköjä teoksia, jotka on ripustettu sekaisin tilkkutäkin tavoin rakentuvaksi pilveksi.
Hanna-Riikka Heikkilä työskentelee pääosin maalaamalla, mutta on suunnitellut myös tekstiiliteoksia. Laura Pehkonen tunnetaan abstrakteista keramiikkaveistoksista ja -reliefeistä sekä puuveistoksista. He ovat valmistuneet taiteen maistereiksi Taideteollisesta korkeakoulusta eli Aalto yliopistosta. Heikkilä asuu ja työskentelee Tampereella, Pehkonen Helsingissä.
Heikkilä ja Pehkonen työstävät teoksissaan muotoja, jotka eivät ole staattisia. Toistuvat elementit, viistot linjat ja elävät väripinnat tuovat teoksiin liikkeen tuntua. Vaikka teokset ovat näennäisen abstrakteja, niitä ei ole täysin irrotettu todellisuudesta vaan ne viittaavat rakenteisiin, suunniteltuun muotoon, mutta ennen kaikkea orgaanisiin muotoihin, jotka yhdistyvät geometriseen ilmaisuun. Usein kompositio syntyy jännitetyn, tiukan muodon ja sen pehmeän käsittelyn välille. Se säilyy silti taitavasti tasapainossa.
Heikkilän maalauksissa voi havaita viitteitä siitä, miten luonto rakentaa harmoniaa järjestyksen kautta. Yksityiskohdissa kuten siveltimen liikkeessä ja pintojen kuvioinnissa on samaa rytmiä kuin siinä, miten kasvi kasvaa ja miten parvi liikkuu. Pehkosen veistosten abstrakti muotokieli ja pinnan rytminen käsittely voidaan nähdä puhtaan abstraktina ilmaisuna, mutta niissä on luonnosta tuttua tasapainoa ja järjestystä. Kahden kuvataiteilijan yhteisnäyttely kasvaa kiinnostavaksi matkaksi orgaanisesta muodosta ammentavan abstraktin taiteen ytimeen. Muodon lisäksi väreissä on havaittavissa viittauksia luonnonvalon liikkeeseen ja vuodenaikojen vaihteluun. Näyttelyssä katsoja voi hetken kulkea lempeässä ja turvallisessa maailmassa, jonka estetiikka on universaalisti ymmärrettävää ja ajatonta.
Veikko Halmetoja
kuraattori
