NAAMAPIIRUSTUKSIA
Näyttely avautuu 7.1. klo 12.00 – tervetuloa !
Olemme avoinna perjantaina 7.1. klo 12 – 18. Avajaisia emme voi tällä hetkellä järjestää.
Naamapiirustus 2020
Asetelma pöydällä 2021
Kollaasi 2020
Henrietta Lehtonen on uransa aikana käyttänyt monia erilaisia tekniikoita teostensa toteuttamiseen. Piirtäminen lienee kuitenkin sitä aidointa ilmaisua, johon hän on palannut koko uransa ajan. Piirtämisen alueelta tuntuu löytyvän enemmän ilmaisuvoimaa ja vapautta kuin muista tekniikoista. Henkisesti Henrietta Lehtonen näyttää olevan siirtymässä vähäverisestä kaunotaiteesta kohti angstia ja ekspressiota.
Nyt esillä olevassa Naamapiirustuksia-näyttelyssä on töitä muistakin aiheista kuin kasvoista, mutta ne ovat ehkä vaivattomin väylä, jonka kautta näyttelyn teoksia pääsee lähestymään. Teokset ovat uusia, vuosilta 2020-21. Taiteilija käsittelee kasvokuvien kautta jotakin tarkemmin määrittelemätöntä epämiellyttävää sieluntilaa, jota kukaan ei ehkä pysty pukemaan sanoiksi. Teoksessa Samea maljakko katsojan täyttää myötätunto kalaa kohtaan, se on tukehtumassa äänettömästi maljakon veteen, johon leikkokukat lahoavat. Samaa klaustrofobista tunnelmaa on teoksessa Vitun taidehistoria. Historia näyttää musertavan sen alla taipuvan hahmon.
Sanojen voimaa kuvaa suujalkaisia esittävät piirustukset. Ensimmäinen suujalkainen ilmestyi Henrietta Lehtosen teoksiin vuonna 1992 Language-Tongue -nimisenä posliinimaalauksena. Osa suujalkaisista hahmoista syö jotakin, jotkin niistä oksentavat tai suusta purkautuva hahmo on niiden fyysinen, anatominen kieli (language-tongue), jolla on oma tahtonsa ja vaikutuksensa maailmaan. Samankaltainen anatominen paikaltaan siirtyminen esiintyy myös teoksessa Piirustus: Silmä (I´m Watching You). Osa näyttelyn teoksista on materiaalinsa puolesta maalauksia, mutta ne kuitenkin kääntyvät ennemminkin piirustukselliseen ilmaisuun. Niiden värimaailma on ankara: kovalevyn ruskealla pinnalla on vain mustaa maalia.
Mukana rivien välissä on myös huumoria, joka yhdessä jopa väkivaltaisten kuvien kanssa muodostaa näyttelyn kieron viehätyksen. Esimerkiksi Pimperoisen matkat: Tuulinen päivä on koominen ja sankarillinen samaan aikaan. Ehkäpä Pimperoinen on matkalla auttamaan jumalatarta ulos Zeuksen päästä teoksessa Pallas Athenen syntymä. Teoksessa Kevät on esillä biologista romantiikkaa. Pensaan jokaisella oksalla istuu tai roikkuu jokin toivontäyteinen sokea elin kuin lintu, joka odottaa pariutumista.
Naamat ja kasvot eivät ole muotokuvia, eivätkä ne esitä todellisia henkilöitä, vaan ne ovat nousseet esiin merkkien tai graffititöherrysten lietealtaasta. Aika näyttää, onko Henrietta Lehtonen nyt löytänyt oman ilmaisutapansa vai onko Naamapiirustuksia vain Pimperoisen retki jos ei aivan Weltschmerziin niin ainakin ilmaisuvoimaisempaan suuntaan. Toisaalta, mitäpä taiteilijalla on menetettävää?
