Takapotkuja
Maalauksia ja veistoksia noin 50 vuotta
Hannu Riikonen on Korpilahdella vuonna 1945 syntynyt, Tampereella asuva ja työskentelevä itseoppinut kuvanveistäjä ja taidemaalari. Taiteilijana vuodesta 1970 toiminut Riikonen tunnetaan humoristisista, monimielisen runsaista ja kitsch-sävyisistä ihmis- ja eläinhahmoisista veistoksista ja reliefeistä.
Hannu Riikosen teoksissa yhdistyvät usein naivistinen hyväntahtoisuus ja yhteiskunnallinen kriittisyys. Hänen hahmojensa asennot, värit ja symboliikka kertovat omalla tavallaan ihmisen kosketuksen tarpeesta, syrjäytymisen ja irrallisuuden ahdistuksesta sekä onnen etsinnästä.
Hannu Riikonen on pitänyt yli 50 yksityisnäyttelyä ja osallistunut ainakin 200 ryhmänäyttelyyn kotimaassa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan on useissa merkittävissä taidemuseoissa ja kokoelmissa.
Riikonen on Taidemaalariliiton, Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Tampereen Taiteilijaseuran jäsen.
Hän on myöskin kirjoittanut oppikirjoja ja opettanut graafista suunnittelua, viestintää ja kuvankäsittelyä.
Galleria Saskiaan koottu 50-vuotisnäyttely esittelee Riikosen uusia teoksia muutamilta viime vuosilta.
“Minut on tunnettu aikaisemmin naivistis-realistisista, maalatuista luonnollisen kokoisista veistoksista, joissa tarkastelen elämää pienen ihmisen näkökulmasta. Myöhempien käsitteellisempien teosten lähtökohta on näiden ironisten ihmis- ja eläinhahmojen muuttuminen usein pyöreämuotoisiksi abstraktion omaisiksi esineiksi, jotka pyrkivät keskiöstään yhä hurjempiin kolmiulotteisiin symmetriamuotoihin. Uusissa veistoksissa kokeilen mitä yhteyttä voi ihmisellä ja eläimellä olla. Koristeellisella ja voimakkaalla sahalaitakuviomaalauksella korostan symmetriaa tai aggressiivista muotokieltä. Karnevalistisella vaikutelmalla pyrin poistamaan realistiset ja romanttiset yhteydet. Värikkäissä akryylilla maalatuissa vanerireliefeissä yhdistelen tyyliteltyjä ihmis- ja eläinaiheita, sekä esine- ja symbolikuvastoa venyviksi ja mutkikkaiksi asetelmiksi. Ajattelen kokoavani sirpaleista jotain toista ristiriitaista maailmaa.” – Hannu Riikonen