Galleria Saskian seuraava kesänäyttely avautuu yleisölle maanantaina 12.7.2021. Tervetuloa!
Huom! Aukioloajat: ti-pe 12-18, la-su 10-16, ma suljettu
ROUNDELAY
Viidakkohedelmä
Asuessani vielä riisipellon laidalla anoppini ja muun perheen kanssa, hän toi minulle yhtenä päivänä löytämänsä hedelmän. Kun kysyin, mistä se on, vastasi hän sen olevan viidakosta.
Muuta nimeä kuin ’viidakkohedelmä’ hän ei sille tiennyt. Se oli oranssi ja omituisen muotoinen. Maku oli jotain päärynän ja mansikan välimaastosta. Yleensä, kun sanoo jostain
hedelmästä tai marjasta, että se maistuu vaikkapa mustikalta, niin asiaa ei sen enempää mieti. Tästä hedelmästä osaisin sanoa ainoastaan sen maistuvan viidakkohedelmälle.
Minun suhteeni maalaustaiteeseen on hiukka kuin tuohon hedelmään. Se on selvästi olemassa. Sillä on tietyt tunnusmerkit. Se herättää miettimään maailmamme rajoja.
Wittgenstein kun oli sitä mieltä, että maailmamme rajat ovat sanojemme rajat. Niin pitkälle kuin pystymme sanoilla asioita kuvailemaan, keksimään niille nimiä, loogisesti.
Myöhemmin hän heitti tämän teorian roskakoppaan. Oli olemassa asioita, eleitä, merkkejä ja ikonisia kuvia, joille ei voi antaa mitään tarkkaa merkitystä sanoilla. Ne vain ovat – kuten
tuo viidakkohedelmä.
Olen aina suhtautunut vaatimukseen selittää kuvataidetta sanoilla epäluuloisesti. Ikäänkuin sanat olisivat jotenkin merkityksellisimpiä kuin kuva. Musiikki on abstraktia ja sillekin
yritetään antaa sanallisia selityksiä. Antakaa nyt jo olla! Niin kirjallisuudella, musiikilla kuin kuvataiteellakin on oma ainutlaatuinen omainaislaatunsa. Sitä ominaislaatua voidaan
lähestyä muiden alojen kautta, mutta ne eivät sitä pysty ylittämään.
Kuvataide on tunteen uskonto. Me lähestymme sitä ensin tunteen kautta, kokemalla värejä, muotoja ja merkityksiä. Sitten vasta alkaa analyysi. Tässä keinotekoisten ja pinnallisten analyysien ajassamme me suorastaan pelkäämme avata itsemme kokemaan kuvataiteen voimaa. Se kun helposti jättää meidät avoimeksi ja haavoittuviksi. Väri voi muistuttaa lapsuuden kokemuksesta tai jokin muoto jostain muusta itselle tärkeästä asiasta. Jo tästä syystä eri ihmiset reagoivat kuviin hyvin erilaisilla tavoilla. Ne kun ovat moniselitteisiä ja avaavat meitä näkemään niissä itsemme ja tunteemme.
Omien maalausteni lähtökohta on niiden mahdollisesti katsojassa tuottamissa mielikuvissa liikkeestä, paikasta, ajasta. Maalaus sisällyttää itseensä katsojan muistot ja toimii
itsereflektion välineenä. Toinen näihin omiin teoksiini liittyvä aspekti on maalausten tuottamien mielikuvien pohjalla oleva alitajuntamme. Nietzsche kirjoitti runon ‘Zarahustra’s
Roundelay’, missä hän kuvaa sitä tilannetta, missä alitajunta ryhtyy aktiiviseksi. Hän vertaa tietoista olemistamme arjessa asioiden tarkasteluun päivänvalossa – ne ovat selkeitä ja
turvallisia – mutta kun ilta saapuu ja sen varjot, emme enää näe selkeästi vaan mielikuvituksemme ottaa vallan. Kuinka suuri onkaan mielikuvitus!
Zarathustra’s Roundelay
O man, take care!
What does the deep midnight declare?
”I was asleep—
From a deep dream I woke and swear:
The world is deep,
Deeper than day had been aware.
Deep is its woe;
Joy—deeper yet than agony:
Woe implores: Go!
But all joy wants eternity—
Wants deep, wants deep eternity.”
(Käännös Walter Kaufmann)